Polvitreeniä vuorenrinteellä

Lähdin koettelemaan uutta eturistisidettäni vaellukselle Kirgisian Tienšan-vuoristoon. Oikea polveni leikattiin Pohjola Sairaalassa viime vuonna, ja ehdin treenata polvea reilun vuoden ennen koitosta. Kaikki vaikutti olevan kunnossa, mutta tuleva monen päivän urheilusuoritus jännitti väkisinkin.

Ryhmämme vaelsi kymmenen päivän aikana yli 100 kilometriä ja 2300 nousumetriä niityltä jäätikölle. Maasto oli erittäin haastavaa nivelille: vinoja, keikkuvia ja vieriviä kiviä ja useita kymmeniä hypähdyksiä purojen, ojien tai pienten railojen yli. Välillä vaelluskenkien alla oli myös luisuvaa soraa jyrkällä jääpinnalla. Reissussa vaadittiin lihasvoimaa, tasapainoa, koordinaatiota ja kestävyyttä.

Polvi kesti kaiken. Yksikään kevään askelkyykyistä ei ollut turha!

Laaksosta pilvenreunalle

Ensimmäiset päivät totuttelimme kivikkoon ja loikimme virtaavien vesien yli kiveltä toiselle. Nousua tuli muutama sata metriä päivässä. Seitsemänneksi päiväksi oli suunniteltu Pesnja Abaya -huipun valloitus. Sinä päivänä lähdimme kapuamaan 3900 metristä ja nousimme liki kilometrin.

Huiputuspäivänä huomasin, etten enää edes ajatellut leikattua polveani erikseen: keskityin hengittelemään ohuessa ilmanalassa ja yritin vain löytää sopivat jalansijat. Huomasin luottavani molempiin jalkoihin yhtä lailla. Ähelsimme jyrkkää sorarinnettä ylös, vaikka lumisade huononsi näkyvyyttä ja liukasti polkua. Lumisateen takia emme voineet jatkaa aivan Pesnja Abayan 4901 metrin huipulle. Emme halunneet kuitenkaan luovuttaa aivan keskellä vuorenrinnettä.

Meidät palkittiin taianomaisesti, kun saavutimme oppaan osoittaman 4800 metrin keskihuipun: lumisade taukosi ja pilvet harvenivat ympäriltämme, ja näimme hetken ajan aivan laaksoon asti ja pitkälle ympäröiville vuorenrinteille. Siinä tuntee itsensä todella pieneksi ja kuitenkin paljon saavuttaneeksi.

Reisi- ja polvirääkki ei suinkaan loppunut siihen. Alastulo vaati paljon keskittymistä ja voimaa. Paluumatka takaisin leiriin kesti kaksi ja puoli tuntia, minkä jälkeen jalkojen lihakset ja nivelet pääsivät tarpeelliselle levolle. Kaikki sujui mallikkaasti ja koko retkikuntamme säästyi tapaturmilta ja vammoilta.

Uusia seikkailuja odotellessa

Palasin kotiin haltioituneena jylhistä maisemista ja puhtaasta vuori-ilmasta. Oli mahtavaa päästä haastamaan itseään fyysisesti ja todeta, että uusikin polvi kestää kapuamista. Laukkuja purkaessani heitin ilahtuneena käyttämättömän tukisiteen takaisin kaappiin: sitä ei toivottavasti tarvita jatkossakaan polvea tukemaan.

Kotikontujen palauttelevat lenkit tuntuvat mukavalta tasamaalla ja mikä parasta, polvet tuntuvat symmetrisiltä. Seuraava vaellus on jo suunnitteilla. Katkenneen eturistisiteen voi operoida ja kuntouttaa entiselleen, mutta vuorikärpäsen puremasta ei noin vain parannuta.

Teksti: Liisa Lundell


Lue lisää